All official European Union website addresses are in the europa.eu domain.
See all EU institutions and bodiesTee jotain planeettamme hyväksi, tulosta tämä sivu vain tarvittaessa. Pienikin teko voi vaikuttaa valtavasti, kun miljoonat ihmiset totetuttavat sen!
Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja se, miten yhteiskuntamme voivat selviytyä ja paremmin varautua terveyteen ja hyvinvointiin kohdistuviin uhkiin ja riskeihin, ovat olleet EEA:n keskeisiä työaloja tänä vuonna. Tapasimme kolme asiantuntijaa, Ine Vandecasteelen, Aleksandra Kazmierczakin ja Eline Vanuytrechtin, jotka ovat tarkastelleet erityisesti sitä, miten voimme parantaa sopeutumista ja parantaa kaupunkien sietokykyä sekä tunnistaa tulvista, kuivuudesta ja veden laadusta aiheutuvia uusia ilmastollisia terveysriskejä.
Kansalaiset eri puolilla Eurooppaa ovat valitsemassa uutta Euroopan parlamenttia ja määrittelemässä EU:n politiikan suuntaa seuraaviksi viideksi vuodeksi. Kysyimme Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) toiminnanjohtaja Leena Ylä-Monoselta näiden vaalien merkityksestä sekä tulevista ympäristö- ja ilmastohaasteista.
Tänään julkaistun Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) raportin mukaan ilmastonmuutos pahentaa tulvia ja kuivuutta sekä heikentää veden laatua, mikä on kasvava uhka terveydelle. Terveyshaittojen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi tarvitaan valtion, vesiviranomaisten ja terveydenhuollon tarjoajien toimien parempaa koordinointia ja nopeutettua täytäntöönpanoa.
Siirtyminen turvallisempiin ja kestävämpiin kemikaaleihin etenee joillakin aloilla, kun taas toisilla aloilla se on vasta alkanut. Tämä havainto on peräisin Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) ja Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) tänään julkaisemasta ensimmäisestä Euroopan laajuisesta yhteisestä kemiallisen saastumisen aiheuttajien ja vaikutusten arvioinnista. Vertailuanalyysissa todettiin, että haitallisten aineiden ihmisten terveydelle ja ympäristölle aiheuttamien vaikutusten vähentämiseksi tarvitaan lisätoimia.
Pelissä on nyt enemmän kuin koskaan ennen. Planeettamme lämpeneminen ja lajikato ovat hälyttäviä. Viime kuukausina järjestetyt kaksi maailmanlaajuista konferenssia kokosivat ihmisiä eri puolilta ...
Engineered by: EEA:n web-tiimi
Software updated on 26 September 2023 08:13 from version 23.8.18
Software version: EEA Plone KGS 23.9.14
tallenna toimenpiteet
Jaa muiden kanssa