![Sanna Toiviainen](https://cdn.statically.io/img/0.academia-photos.com/8493439/2857409/22240444/s200_sanna.toiviainen.jpg)
Sanna Toiviainen
University of Eastern Finland, Philosophical Faculty School of Educational Sciences and Psychology, Career Counselling, Doctoral Student & Temporary Lecturer
I am an open-minded and curious youth and educational research enthusiast. As PhD (doctor of education) and career counsellor I have experience from professional, academic and policy fields concerning young people's career development and guidance. My research interests are in careers, relational agency and youth.
less
InterestsView All (18)
uploads
Oppilaanohjauksen kehittäjätahoille (f = 148) toteutettiin e-lomakkeella lähtötilannekartoitus, johon vastasi 442 henkilöä. Kyselyaineistoa täydennettiin kolmella kuntavierailulla.
Kolmasosa vastaajista tuli joko Lapin, Oulun tai Itä-Suomen läänistä, ja runsas kolmannes EteläSuomen läänistä. Vastaajista 71 % oli naisia, ja 38 % oli 46–55-vuotiaita. Runsaalla kolmanneksella ei ollut mitään oppilaan ja opinto-ohjauksen alaan liittyvää koulutusta, mutta 31 % oli suorittanut opinto-ohjaajan kelpoisuusopinnot. Puolet toimi hankkeen käytännön kehitystyössä, ja yhdeksän kymmenestä edusti kasvatus- ja opetusalaa. Noin 38 %:lla vastaajista oli aiempaa hankekokemusta.
Parhaiten toimiviksi ohjauskäytänteiksi arvioitiin seuraavat: työelämään tutustuminen, alakoulun oppilaiden yläkouluun tutustuttaminen, peruskoulun oppilaiden toisen asteen koulutukseen tutustuttaminen, luokkamuotoinen ohjaus ja ohjaukseen liittyvät infotilaisuudet. Huonoiten
toimivia olivat perusopetuksen päättävien jälkiohjauksen toimintamallit, oppilaanohjauksen käytäntöjen dokumentoiminen, toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle jäävien ohjauskäytännöt, eri hallintokuntien keskinäinen vastuunjako ja sopimuskäytännöt sekä julkisten organisaatioiden ulkopuoliset ohjausjärjestelyt.
Tapauskunnista Tampereen kaupungin, Jyväskylän seudun ja Sallan kunnan ohjauskäytänteissä oli selviä eroja, koska niiden koko ja konteksti sekä niiden myötä ohjauksen kehittämishaasteet ovat varsin erilaiset. Kaikissa oli pyritty löytämään hyviä käytänteitä ja paikantamaan kehittämistä kaipaavia teemoja. Aineenopettajien ohjaus värittyi heidän opettamansa oppiaineelle ominaisista sisällöistä ja menetelmistä, ja haasteet liittyivät erityisesti työn- ja vastuunjakoon koulun eri
toimijoiden kesken. Oppilaat odottivat ohjaukselta erityisesti tietoa ja kannustusta ja huoltajat toimivaa kodin ja koulun välistä viestintää.
Kehittämistyötä ajatellen eniten kohdistui odotuksia ohjauksen näkyvyyden parantamiseen, ohjauksen arkikäytänteiden ja -työvälineiden karttumiseen sekä erilaisen yhteistyön ja verkostoitumisen paranemiseen. Myös ohjaustaitojen ja henkilökohtaisen ohjauksen laadun kohenemista haluttiin saada aikaiseksi. Eniten epäiltiin ajan ja voimavarojen riittävyyttä, projektin tuloksellisuutta sekä toimijoiden aitoa sitoutumista. Näkökulma ohjauksen kehittämiseen oli selvästi aikuiskeskeinen, asioiden tarkastelu nuorten kannalta oli vähäistä.
Artikkelissa käsitellään 12:n iältään 18–25 -vuotiaan nuoren aikuisen polkua Pohjois-Karjalan Ohjaamosta ja Avoimesta ammattiopistosta eteenpäin. Tutkimustehtävänä on tarkastella nuorten aikuisten toimijuuden relationaalisia ulottuvuuksia siirtymissään marginaalista kohti koulutusta ja/tai työelämää. Analyysi on narratiivista analyysia, jossa teoriakehyksenä on hyödynnetty Tara Yosson (2005) jaottelua marginaalisten ryhmien erilaisista pääomista. Tulokset esitetään kolmen tyyppitarinan muodossa: ensimmäinen on sujuvien siirtymien ja institutionaalisella polulla pärjäämisen tarina, toinen on hankausten ja neuvotteluiden tarina ja kolmas on oman paikan etsimisen tarina. Eri toimintaympäristöissä pärjääminen edellyttää nuorelta mukautumista tietynlaisiin sosiaalisiin järjestyksiin, mutta myös vastavuoroisten luottamussuhteiden syntymistä. Institutionaalisten valta-asetelmien tullessa näkyviksi kapeutuu myös nuoren kokemus toimijuudesta. Tällöin suuntaudutaan elämänalueisiin ja suhteisiin, jotka tarjoavat merkityksellisyyden ja arvonannon kokemuksia. Marginaalissa toimijuutta haastaa epävarmuus tulevasta ja omasta terveydestä, ja huomio on arjesta selviytymisessä. Mitä marginaalisempaan ja eristyneempään asemaan nuori yhteiskunnallisesti joutuu, sitä keskeisemmäksi nousee tietynlainen sosiaalinen sitkeys ja toiveikkaana pysyminen vastoinkäymistenkin edessä.
Artikkelissa tarkastellaan nuorten toimijuuden tiloja ja reunaehtoja
toisen asteen koulutuksen keskeyttäneiden nuorten elämänkertomusten valossa. Nuorten toimijuutta lähestytään lähiyhteisöistä ja instituutioista välittyvien resurssien sekä resurssien arvokkaiksi määrittymisen näkökulmista. Teoreettisesti artikkelissa nojaudutaan nuorisotutkija Ani Wierengan käsitteistöön nuorten erilaisista resursseista sekä luokka- ja feministitutkija Beverley Skeggsin tarkasteluihin arvon (value) määrittymisen valtakysymyksistä. Etnografinen havainto- ja haastatteluaineisto on
kerätty keväällä 2014 Pohjois-Karjalassa matalan kynnyksen Ohjaamo- toimintamallia ja ammatillisiin opintoihin valmistavaa koulutusta kehittäneessä Nuorten tuki -hankkeessa. Artikkelin pääaineistona toimivat valmistavaan koulutukseen osallistuneiden 17 nuoren haastattelut. Aineiston analyysissa on sovellettu narratiivista lähestymistapaa. Analyysin valossa voi todeta, että nuoren kerronnassa resurssien arvottaminen tapahtuu yhteisö- ja kontekstisidonnaisesti. ’Oikeanlaisten’ resurssien tavoittaminen eri konteksteissa näyttäytyy merkittävänä toimijuuden tilaa muovaavana tekijänä nuorten kertoessa koulutus- ja työelämäreiteistään sekä elämässä eteen tulleista mahdollisuuksista ja umpikujista.
että empiirisesti, miten nuoruuteen ajoittuvia siirtymiä ja suunnanottoja on käsitteellistetty
toimijuutena yhteiskuntatieteellisessä tutkimuskirjallisuudessa. Artikkeli paikantuu nuorisotutkimukseen ja koulutussosiologiaan. Tarkastelu kattaa toimijuuden yhteiskunnallisten
reunaehtojen rakentumisen, toimijuutta määrittävät valtarakenteet koulutusinstituutioissa sekä yksilön ainutkertaisen, elämänkulussa muotoutuvan toimijuuden.
Oppilaanohjauksen kehittäjätahoille (f = 148) toteutettiin e-lomakkeella lähtötilannekartoitus, johon vastasi 442 henkilöä. Kyselyaineistoa täydennettiin kolmella kuntavierailulla.
Kolmasosa vastaajista tuli joko Lapin, Oulun tai Itä-Suomen läänistä, ja runsas kolmannes EteläSuomen läänistä. Vastaajista 71 % oli naisia, ja 38 % oli 46–55-vuotiaita. Runsaalla kolmanneksella ei ollut mitään oppilaan ja opinto-ohjauksen alaan liittyvää koulutusta, mutta 31 % oli suorittanut opinto-ohjaajan kelpoisuusopinnot. Puolet toimi hankkeen käytännön kehitystyössä, ja yhdeksän kymmenestä edusti kasvatus- ja opetusalaa. Noin 38 %:lla vastaajista oli aiempaa hankekokemusta.
Parhaiten toimiviksi ohjauskäytänteiksi arvioitiin seuraavat: työelämään tutustuminen, alakoulun oppilaiden yläkouluun tutustuttaminen, peruskoulun oppilaiden toisen asteen koulutukseen tutustuttaminen, luokkamuotoinen ohjaus ja ohjaukseen liittyvät infotilaisuudet. Huonoiten
toimivia olivat perusopetuksen päättävien jälkiohjauksen toimintamallit, oppilaanohjauksen käytäntöjen dokumentoiminen, toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle jäävien ohjauskäytännöt, eri hallintokuntien keskinäinen vastuunjako ja sopimuskäytännöt sekä julkisten organisaatioiden ulkopuoliset ohjausjärjestelyt.
Tapauskunnista Tampereen kaupungin, Jyväskylän seudun ja Sallan kunnan ohjauskäytänteissä oli selviä eroja, koska niiden koko ja konteksti sekä niiden myötä ohjauksen kehittämishaasteet ovat varsin erilaiset. Kaikissa oli pyritty löytämään hyviä käytänteitä ja paikantamaan kehittämistä kaipaavia teemoja. Aineenopettajien ohjaus värittyi heidän opettamansa oppiaineelle ominaisista sisällöistä ja menetelmistä, ja haasteet liittyivät erityisesti työn- ja vastuunjakoon koulun eri
toimijoiden kesken. Oppilaat odottivat ohjaukselta erityisesti tietoa ja kannustusta ja huoltajat toimivaa kodin ja koulun välistä viestintää.
Kehittämistyötä ajatellen eniten kohdistui odotuksia ohjauksen näkyvyyden parantamiseen, ohjauksen arkikäytänteiden ja -työvälineiden karttumiseen sekä erilaisen yhteistyön ja verkostoitumisen paranemiseen. Myös ohjaustaitojen ja henkilökohtaisen ohjauksen laadun kohenemista haluttiin saada aikaiseksi. Eniten epäiltiin ajan ja voimavarojen riittävyyttä, projektin tuloksellisuutta sekä toimijoiden aitoa sitoutumista. Näkökulma ohjauksen kehittämiseen oli selvästi aikuiskeskeinen, asioiden tarkastelu nuorten kannalta oli vähäistä.
Artikkelissa käsitellään 12:n iältään 18–25 -vuotiaan nuoren aikuisen polkua Pohjois-Karjalan Ohjaamosta ja Avoimesta ammattiopistosta eteenpäin. Tutkimustehtävänä on tarkastella nuorten aikuisten toimijuuden relationaalisia ulottuvuuksia siirtymissään marginaalista kohti koulutusta ja/tai työelämää. Analyysi on narratiivista analyysia, jossa teoriakehyksenä on hyödynnetty Tara Yosson (2005) jaottelua marginaalisten ryhmien erilaisista pääomista. Tulokset esitetään kolmen tyyppitarinan muodossa: ensimmäinen on sujuvien siirtymien ja institutionaalisella polulla pärjäämisen tarina, toinen on hankausten ja neuvotteluiden tarina ja kolmas on oman paikan etsimisen tarina. Eri toimintaympäristöissä pärjääminen edellyttää nuorelta mukautumista tietynlaisiin sosiaalisiin järjestyksiin, mutta myös vastavuoroisten luottamussuhteiden syntymistä. Institutionaalisten valta-asetelmien tullessa näkyviksi kapeutuu myös nuoren kokemus toimijuudesta. Tällöin suuntaudutaan elämänalueisiin ja suhteisiin, jotka tarjoavat merkityksellisyyden ja arvonannon kokemuksia. Marginaalissa toimijuutta haastaa epävarmuus tulevasta ja omasta terveydestä, ja huomio on arjesta selviytymisessä. Mitä marginaalisempaan ja eristyneempään asemaan nuori yhteiskunnallisesti joutuu, sitä keskeisemmäksi nousee tietynlainen sosiaalinen sitkeys ja toiveikkaana pysyminen vastoinkäymistenkin edessä.
Artikkelissa tarkastellaan nuorten toimijuuden tiloja ja reunaehtoja
toisen asteen koulutuksen keskeyttäneiden nuorten elämänkertomusten valossa. Nuorten toimijuutta lähestytään lähiyhteisöistä ja instituutioista välittyvien resurssien sekä resurssien arvokkaiksi määrittymisen näkökulmista. Teoreettisesti artikkelissa nojaudutaan nuorisotutkija Ani Wierengan käsitteistöön nuorten erilaisista resursseista sekä luokka- ja feministitutkija Beverley Skeggsin tarkasteluihin arvon (value) määrittymisen valtakysymyksistä. Etnografinen havainto- ja haastatteluaineisto on
kerätty keväällä 2014 Pohjois-Karjalassa matalan kynnyksen Ohjaamo- toimintamallia ja ammatillisiin opintoihin valmistavaa koulutusta kehittäneessä Nuorten tuki -hankkeessa. Artikkelin pääaineistona toimivat valmistavaan koulutukseen osallistuneiden 17 nuoren haastattelut. Aineiston analyysissa on sovellettu narratiivista lähestymistapaa. Analyysin valossa voi todeta, että nuoren kerronnassa resurssien arvottaminen tapahtuu yhteisö- ja kontekstisidonnaisesti. ’Oikeanlaisten’ resurssien tavoittaminen eri konteksteissa näyttäytyy merkittävänä toimijuuden tilaa muovaavana tekijänä nuorten kertoessa koulutus- ja työelämäreiteistään sekä elämässä eteen tulleista mahdollisuuksista ja umpikujista.
että empiirisesti, miten nuoruuteen ajoittuvia siirtymiä ja suunnanottoja on käsitteellistetty
toimijuutena yhteiskuntatieteellisessä tutkimuskirjallisuudessa. Artikkeli paikantuu nuorisotutkimukseen ja koulutussosiologiaan. Tarkastelu kattaa toimijuuden yhteiskunnallisten
reunaehtojen rakentumisen, toimijuutta määrittävät valtarakenteet koulutusinstituutioissa sekä yksilön ainutkertaisen, elämänkulussa muotoutuvan toimijuuden.