Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse

Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse

Transportation/Trucking/Railroad

Asiakaslähtöistä joukkoliikennepalvelua suurella sydämellä, kahdeksan kunnan alueella.

About us

Nysse tarkoittaa yhtenäistä, asiakaslähtöistä joukkoliikennekokonaisuutta kahdeksan kunnan alueella: Kangasalla, Lempäälässä, Nokialla, Orivedellä, Pirkkalassa, Tampereella, Vesilahdella ja Ylöjärvellä. Palvelun suunnittelun, markkinoinnin, viestinnän sekä asiakaspalvelun hoitaa Tampereen kaupungin organisaatioon kuuluva, kaupunkiympäristön palvelualueelle sijoittuva joukkoliikenteen palveluryhmä. Kuljetuspalvelut hankitaan yksityisiltä liikenteen tuottajilta kilpailuttamalla, sekä suoraan Tampereen kaupungin omalta liikenteen tuottajalta. Ylimmän tason päätökset palvelutasosta ja hinnoista tekee joukkoliikennelautakunta. Palveluvisiomme vuodelle 2025 on rohkea: olemme edelläkävijöitä joukkoliikenteen asiakaskokemuksessa. Seutumme kasvaa vauhdilla ja joukkoliikenteellä on keskeinen rooli liikenteen sujuvuudessa ja päästöjen vähentämisessä. Tavoitteenamme on tarjota niin hyvää palvelua, että kattavalla joukkoliikenneverkostolla korvataan yhä useampi yksityisautolla tehty matkan Tampereen seudulla. Tuotamme palvelua asiakaslähtöisesti yhdessä sidosryhmien kanssa suurella sydämellä, tärkeimpiä arvojamme seuraten.

Website
https://www.nysse.fi/
Industry
Transportation/Trucking/Railroad
Company size
11-50 employees
Headquarters
Tampere
Type
Government Agency
Founded
2006
Specialties
Public transport, Public transport planning, Transport system planning, Operation procurement, Passenger information, and Sales and inspection

Locations

Employees at Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse

Updates

  • Liikettä ja hyvinvointia työpäivään! Nyt yritykset ja organisaatiot voivat tilata vaikka koko henkilöstölle kaupunkipyörien käyttöoikeuksia helposti yhdellä lomakkeella. 🚲 Kaupunkipyörät ovat erityisen mukava tapa taittaa niin työmatkat kuin työpäivän aikaiset asiointimatkatkin. Samalla, kun tuet työntekijöidesi aktiivista elämäntapaa, edistät yrityksesi vastuullista imagoa. Lue lisää artikkelistamme 🙂

    Vireyttä työpäivään – Kaupunkipyörät nyt myös yrityksesi käyttöön

    Vireyttä työpäivään – Kaupunkipyörät nyt myös yrityksesi käyttöön

    Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse on LinkedIn

  • "Nyssellä oli mahtavaa työskennellä ja siellä oppi paljon liikenneasioista ja turvallisuudesta. En olisi ikinä halunnut lähteä sieltä." "Työ oli hieman jännä mutta todella hauska!" "Olin Nyssellä töissä asiakaspalvelijana. Siitä minulle jäi mieleen eniten se miten hyvältä tuntui myydä yksikin korttikotelo ja kun sai hyvää palautetta asiakkailta." "Nysse yritys oli paras!" "Woohoo, Nysse tulee ja menee. Silti innostukseni siihen ei ole vieläkään mennyt. Tulisin uudestaan töihin Nysselle!" Näin kannustavia terveisiä saimme Yrityskylä Pirkanmaasta. Kiitos kaikille Yrityskylän kollegoillemme 💙 ℹ Yrityskylä on koululaisten oma pienoiskaupunki, jossa oppilas työskentelee omassa ammatissaan saaden palkkaa tekemästään työstä. Lisäksi oppilas toimii vastuullisena kuluttajana ja kansalaisena osana suomalaista yhteiskuntaa. Yrityskylä Pirkanmaan toimintaan osallistuu noin 6000 6.-luokkalaista joka lukuvuosi. Aloitimme yhteistyön Yrityskylä Pirkanmaan kanssa syksyllä 2023. Yrityskylässä Nysse-yrityksessä tehdään työtä päästöttömän joukkoliikenteen merkeissä. Muille yrityksille tarjotaan muun muassa työmatkaetupalvelua ja asiakaspalvelu auttaa asiakkaita. Nuorten yrittäjyys ja talous NYT - JA Finland

    • Palaute: "Nyssellä oli mahtavaa työskennellä ja siellä oppi paljon liikenneasioista ja turvallisuudesta. En olisi ikinä halunnut lähteä sieltä."
    • Palaute: "Työ oli hieman jännä mutta todella hauska!"
    • Palaute: "Nysse yritys oli paras!"
    • Palaute: "Woohoo, Nysse tulee ja menee. Silti innostukseni siihen ei ole vieläkään mennyt. Tulisin uudestaan töihin Nysselle!"
    • Palaute: "Olin Nyssellä töissä asiakaspalvelijana. Siitä minulle jäi mieleen eniten se miten hyvältä tuntui myydä yksikin korttikotelo ja kun sai hyvää palautetta asiakkailta."
  • Kiinnostaako harjoittelu joukkoliikenteen parissa? Haemme suunnittelu- ja viestintäharjoittelijaa kesälle 2024 📣 ✔ Suunnitteluharjoittelijan tehtäviin kuuluu avustavat tehtävät mm. joukkoliikenteen reittien ja aikataulujen suunnittelun sekä informaatiojärjestelmien parissa. ✔ Viestintäharjoittelijana pääset toteuttamaan laajasti markkinoinnin ja viestinnän tehtäviä sekä osallistumaan kampanjoiden toteutukseen. Meillä pääset tekemään käytännössä huippuammattilaisten avulla kaikkea sitä, mitä opinnoissa on käsitelty teoriassa. Lisätiedot ja hakuohjeet Kuntarekryssä - suunnitteluharjoittelija bit.ly/3SsqsUz - viestintäharjoittelija bit.ly/47FtAR7 #Nysse #MatkallaKanssasi #kesätyö2024 #TervetuloaTampereenTekijäksi

    • Kaksi nuorta matkustajaa ratikan kyydissä.
  • Ennätysvuosi Nysse-liikenteessä - matkoja tehtiin ensimmäistä kertaa yli 50 miljoonaa! 😍 Matkustajamme olivat myös entistä tyytyväisempiä saamaansa palveluun. Mittaamme asiakastyytyväisyyttä säännöllisesti niin bussien kuin ratikan kyydissä, eri kellonaikoina ja erilaisissa kuormitustilanteissa. Yleisarvosana ratikkaliikenteessä oli 4,5/5 (edellisvuonna 4,2), bussien kyydissä 4,2 (4,0 v. 2022) ja liityntäbussilinjoilla 4,3 (4,0). Kiitos kaikille matkustajillemme, Nysse-kuljettajille ja muille Nysse-liikenteen tekijöille 💙 Tehdään vuodesta 2024 yhdessä vielä entistäkin parempi! https://lnkd.in/deVRcPnP

    • Nainen ja mies iloisina bussin kyydissä.
  • Iloisia uutisia: Olemme sopineet lippuyhteistyöstä Tampereen Särkänniemi Oy kanssa 🤝 Lippuyhteistyötä pilotoidaan Koiramäen joulussa: Särkänniemen verkkokaupasta ostetut Joulurannekkeet sisältävät myös matkat tapahtumaan Nyssen busseilla ja ratikoilla. 🚌🚋 ”Olemme iloisia saadessamme pilotoida tapahtumalippua nyt Särkänniemen kanssa. Tapahtumalipun käyttö osaltaan mahdollistaa Särkänniemessä vieraileville helpon ja kestävän matkustamisen joulutapahtumiin – ilman pysäköintihuolia tietysti. Nyssen kyydissä pääsee Särkänniemeen sujuvasti niin Tampereen keskustasta kuin kauempaakin. Lähin bussipysäkki on pääporttien välittömässä läheisyydessä ja ratikkakin nyt vain kymmenen minuutin kävelymatkan päässä” Nyssen joukkoliikennejohtaja Mika Periviita sanoo. Lippuyhteistyön tavoitteena on pienentää Särkänniemi-vierailujen hiilijalanjälkeä ja houkutella aiempaa isompi osa asiakkaista Särkänniemeen julkisia liikennevälineitä käyttäen. Lue tiedotteemme bit.ly/47iSQwK #Nysse #MatkallaKanssasi #MatkallaJouluun #Särkänniemi #Tapahtumalippu #Lippuyhteistyö

    • Joulupukki ja kaksi aasia Koiramäen joulu -tapahtumassa.
  • Nysse-liikenteessä rikotaan ennätyksiä 🙌🚌🚋🚃 🔷 Nyt ylitettiin ensimmäistä kertaa 50 miljoonaa matkaa vuoden aikana. Lukuun on laskettu kaikki Nysse-matkat 1.11.2022–31.10.2023. 🔷 Perjantaina 27.10. Nysse-liikenteessä tehtiin ensimmäistä kertaa yli 200 000 matkaa vuorokaudessa. Huikeita lukuja. Kiitos arvoisat matkustajat, yhteistyökumppanit ja Nysse-palvelun tekijät 💙 #Joukkoliikenne #Tampere #KestäväLiikkuminen #Matkustajaennätys #Kiitos

    • Bussinkuljettaja katsoo, kun matkustaja nousee Nysse-bussiin matkakortti kädessään.
  • 💙 Onneksi olkoon, 75-vuotias TKL! Tampereen kaupungin liikennelaitos – myöhemmin Tampereen kaupunkiliikenne – perustettiin 20.10.1948. Saman vuoden joulukuussa aloitti Suomen ensimmäinen säännöllisesti liikennöity johdinautolinja välillä Hämeenkatu–Härmälä. TKL:llä ja Nyssellä on pitkä yhteinen historia, ja nimet menevät edelleen monen mielessä sekaisin. TKL hoitikin Nyssen roolia aina vuoteen 2006 saakka, milloin Tampereen kaupunki siirtyi tilaaja-tuottaja -malliin. Liikenteen suunnittelijaksi tuli Tampereen kaupungin yhdyskuntapalveluiden palveluryhmään sijoitettu joukkoliikenneyksikkö. TKL jäi tuottamaan kuljetuspalvelua ja toimii edelleen yhtenä Nyssen liikennöitsijöistä. TKL on liikuttanut pirkanmaalaisia nyt kunnioitettavat 75 vuotta. Takana ovat sopeutuminen ratikan saapumiseen ja koronavuosien tuomat ongelmat. Tuoreimmissa käänteissä selvitetään Tampereen kaupungin viimeisen liikelaitoksen TKL:n yhtiöittämistä ja nivelbussien tuomista takaisin Tampereelle. 💙 TKL:llä ja Nyssellä on kunniakas yhteinen historia, ja me täällä Nyssellä toivomme kaikkea hyvää TKL:n tulevaisuuteen ja lukuisia yhteisiä vuosia!

    • No alternative text description for this image
  • Terveisiä Pirkanmaan Yrityskylästä 💙 Kävimme tutustumassa Yrityskylä Pirkanmaahan rakennettuun Nysse-pienoisyritykseen, jossa nuorilla on mahdollisuus tehdä merkityksellistä, asukkaiden hyväksi tehtävää työtä joukkoliikenteen parissa ja oppia kestävän liikkumisen periaatteita. 🌿🚌🚋 Nysse-pienoisyrityksessä oppilaat pääsevät työskentelemään erilaisissa ammateissa, kuten joukkoliikennejohtajan, asiakaspalvelijan, kuljettajakouluttajan, joukkoliikennesuunnittelijan ja matkustajaviestijän tehtävissä. Vierailupäivänämme Yrityskylän Nyssessä työskentelivät joukkoliikennejohtaja Ilmari, asiakaspalvelija Siiri ja kuljettajakouluttaja Väinö Kangasalta. Heillä oli tehtävinään muun muassa sopimusvalmisteluita, tapaamisia muiden pienoisyritysten kanssa, koulutusvideon kuvaaminen ja asiakaspalautteisiin vastaaminen. Eli vastaavia tehtäviä kuin oikeassakin työelämässä, 6.-luokkalaisille sopivaksi muokattuina. 👏🚍💡 Tutustuminen arvoihimme, kuten ympäristövastuullisuuteen, helppokäyttöisyyteen ja asiakaslähtöisyyteen, on osa oppilaiden tehtäviä. Nuoret oppivat, että joukkoliikenne on kaikkien saavutettavissa oleva palvelu, joka huomioi erilaiset käyttäjäryhmät. 🌟🌐 🔹 Yrityskylä Alakoulu -oppimiskokonaisuuden toteuttaa Nuorten yrittäjyys ja talous NYT. Yrityskylä Alakoulun oppimisympäristö on pienoiskaupunki, jossa oppilaat saavat mahdollisuuden harjoitella arvokkaita työelämä-, talous- ja yrittäjyystaitoja käytännössä. Yrityskylä Pirkanmaassa vierailee vuosittain noin 6 000 kuudesluokkalaista oppilasta opettajineen. 💪 Mielenkiinnolla odotamme, mitä kaikkea opimme yhdessä! 💡🌱 Yhteistyössä mukana myös Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos TKL. Nuorten yrittäjyys ja talous NYT - JA Finland Tampereen kaupunki - City of Tampere #Nysse #Joukkoliikenne #YrityskyläPirkanmaa #NuoretYrittäjyysJaTalous #KestäväLiikkuminen 

    • Nyssen pienoisyrityksessä kaksi oppilasta tekemässä tehtäviään. Kaisa Sälke esittelee Mika Periviidalle toimintaa tabetilta.
    • Aikuisia tutustumassa Nyssen pienoisyrityksen toimintaan.
    • Ohjaaja tutustuu oppilaiden työhön Nyssen pienoisyrityksessä.

Similar pages